Arkisto kuukaudelta huhtikuu 2012

Moka #106

Olin n. 6 vuotias ja oltiin perheen kanssa Tukholmassa käymässä. Kaupungilla kävellessä törmättiin äidin vanhaan tuttuun ja he sitten jäivät siihen rupattelemaan. Minä sitten, nuori kun olin, kävelin närkästyneenä silmät ummessa äidin luokse ja sanoin ”äiti hei, lähettäskö jo?” Avaan sen jälkeen silmäni ja huomaan tuijottavani äidin tuttua, joka nauraa ratketakseeni. Kävelen sitten nolona äidin taakse joka hänkin nauraa. Nolotti.

Moka #105

Tämä tapatui noin kuukausi sitten. Oltiin Kempeleessä kauppakeskuksessa ja tunsin yhdessä liikkeessä että on kamala olo, ja aloin lähtemään sieltä pois. Jossain siinä kassan kohdalla alkoi yrjöttämään ja laitoin käteni suun eteen. Melkein aloin juosta vessoja päin ja olin kuusi metriä ennen vessoja. Kun olin siinä kuusi metriä vessoista nii laatta lensi käden läpi. Siinä juoksin sinne vessaan ja laatta lensi sinne vessanpöttöön. Kyllä siinä pikkusen hävetti ku oli oksennusta lattialla.

Moka #104

Olin koiran kanssa lenkillä ja kävelin hiekkatietä jossa oli vesilammikoita ja mukaisia kohtia. Ennen lähtöäni isäni oli varoittanut, että siellä on liukasta. Koira sitten näki pellolla linnun ja alkoi vetää sinne. Ja tietenkin kaduin suoraan vesilammikoon. Oli siinä kiva 2km likomärillä ja mukaisilla vaatteilla kotiin kävellä. Ja vielä kuunnella isän ilvailua.

Moka #103

Olin 15-kesäsenä urheiluleirillä silloisella asuinpaikkakunnallani ja järvessä uinnin jälkeen olin vaihtamassa vaatteita poikien huoneen oven edessä. Yhtäkkiä ovi aukeni ja 3 tyttöä tuijottaa mua. Olin tietysti aataminasussa ilman pyyhettä siinä. Kyykkäsin nopeesti, mutta en tarpeeksi, koska tytöt kerkesivät huomata pippelini, joka oli aika pieni johtuen kylmästä järvestä! Kaikenlisäks kaksi noista tytöistä oli luokkakavereitani ja pikkurillin heiluttelua sain katsella monesti sen jälkeen vielä täysi-ikäisenäkin, kun joihinki heistä törmäsin.

Moka #102

Olin kaupasta hakemassa kaljaa. Otin siitä hyllystä 12 pulloa, tai luulin ottaneeni. Oli yhdellä vajaa se pahvipaketti. En huomannut. Kuljetin tuotteen kassalle, jonotin ja nostin tuotteen hihnalle. Yhden pullon vajaus toi tuotteeseen epätasapainon, joten pari kappaletta pulloja lensi kaaressa kaupan kovalle lattialle laajalle säteelle. Hieman paniikissa pyyhkäisin kaljan rippeitä kengiltäni, jolloin käteeni tuli verta vuotava haava. Ahdistus kasvoi. Kokosin itseni, sain vaihdettu tuotteen ehjäksi ja suoritin maksun. Onneksi tapahtumalla ei ollut suurta yleisöä. En kuitenkaan hetkeen ostanut lasipulloja.

Moka #101

Olin koulussa ja kirjoitin seinään tuhmuuksia. Ai että kun opettaja meni huomaamaan ja kun opettaja huomasi hän sanoi, että saan jälki-istuntoa. Tästä suuttuneena yritin potkaista oveen, mutta jalka osuikin ikkunaan… Tuli kallis lasku.

Moka #100

Tässä n. 3 viikkoa sitten olin kuntosalilla nostelemassa penkistä. Olin uusi salilla, olin aiemmin käynyt toisella salilla ja uudella salilla painot olivat erilaiset. Itse painoissa ei lukenut mitään, mutta telineessä ne painot lukivat. Otin telineestä sitten ihan normaalin näköiset painot ja lykkäsin tankoon. Otin tangot käsille ja ne olikin sitten astetta painavammat… Tarpeeksi ähistyäni sain tangon ylös ja tajusin samalla että olin päästänyt alleni. Housuistani näki selvästi että vahinko oli sattunut… Kävelin salin poikki, kaikkien ympärillä nauraessa. Nolotti niinkin paljon että sen puntisalin kuukausikortti meni niksnaks poikki ja pinoon ikuisuudeksi. 😀

Moka #99

Olin lomalla mökilläni ja ajelin traktorilla peltoja lakoon. Tunsin siinä että oksennan jossakin vaiheessa (olin tulossa kipeäksi). Illalla menin vinttii ja valmistelin viereeni oksennuspussin. Pikkuveli nukkui samassa huoneessa. Heräsin n. kello 4 yöllä ja aloin kuumeisesti etsiä sitä pussia, pikkuveli oli kadonnut vierestäni ja ottanut pussin mukaansa… Sinne sitten lattialle heitin laattani, mutsi tuli siivoamaan ja oksensi itsekkin.

Moka #98

Olin tuossa keväällä yksi kaunis viikonloppu ryöstänyt ABC-matkahuoltamolta lonkeroa. Seuraavalla viikolla läheisen kylän kyläpoliisi oli jättänyt postilaatikkoon lapun ”Jussi p******” soita minulle. En soittanut ja lähdin siihen kylään dokaamaan missä kyseinen herrasmies partioi. Tietenkin se löysi minut lauantaina joskus yöllä hangesta makaamasta ja lähti heittämään himaan. Ajomatkan aikana kysyin häneltä: ”niin niistä lonkeroistako, sä oot haeskellu mua” hän vastaa: ”mitkä lonkerot?”. 😀 Totta kai puhuin vielä itseni pussiin kyseisessä tilanteesta, mutta seuraamuksista ei ole vielä kuulunut…

Moka #97

Vanhemmat olivat lähteneet laivalle ja tulevat vasta illala takaisin. Siskot Helsinginssä ja minä yksin kotona. No lähdinpä ulos aamulla ja unohdin avaimet. Oli siinä sitten kivaa odottaa n. 12h että porukat tulee himaan ja pääsee kotiin. Rappukäytävässä tuli kuunneltua musiikkia.

« Vanhemmat kohteet Uudemmat kohteet »