Arkisto kuukaudelta heinäkuu 2012

Moka #156

Parisen vuotta sitten kauniina kesäaamuna imurikauppias tuli esittelemään supertehokasta imuriaan. Siinä jonkin aikaa imuroituaan heräsin ja avasin huoneeni oven boxereisillani. Isä kysyikin siinä ”miten menee?” Noh minähän totesin siihen hauskasti ”p***aaks tässä!” Kyllä muuten meni ovi nopeasti kiinni huomattuaan imurikauppiaan… eipä muuten uskallettu tulla ulos huoneesta sinä aikana kun kauppias hoiti esittelyjään.

Moka #155

Olin noin 7-8v, jo olimme menneet K-Citymarkettiin ostamaan vaatteita. Siellä ollessamme huomasin kaupan karkki-osastolla pellen puhaltamassa ilmapalloja. Menin tietysti siskoni kanssa hakemaan niitä. Kun olin saanut pallon, lähdin etsimään isääni, koska halusin näyttää sen sille. Kävelin pukukoppejen ohi, ja näin verhon ali kengät, jotka olivat samat kuin isälläni. Pysähdyin siihen, sekä avasin verhot ja huusin niin kovaa kuin lähti ”PÖÖÖÖ!”. Meni hetki kunnes tajusin, että mies ei ollut isäni. Hänellä ei ollut edes paitaa.. Olin ihan punaisena ja sanoin ”öö väärä koppi”. Siskoni oli ollut vieressäni, ja nähnyt kaiken. Tietysti lähdimme lomalle seuraavana päivänä, jonka pilasi tästä kokoajan muistuttaminen :). Ps. Näin sen miehen siellä kaupassa uudestaan perheensä kanssa, ja välttelin häntä niin paljon kuin pystyin.