Arkisto kuukaudelta heinäkuu 2013

hissimatka – Moka #590

Olin joku 13-vuotias ja meillä oli leirimatka, jossa oli tyttöjä ja poikia. No odottelimme siinä poikia. Olin semmoisessa ninja asennossa ja odotin hissiä. Kun hissin ovet avautui sanoin ” tadaa ” silleen todella salaperäisesti, hississä oli semmoinen vähän pyörähkö mies aamutakissa, joka sitten vastaa minulle ” tadaa ”. Helahdin punaiseksi ja astun kamujen kanssa hissiin, jossa on aika ahdasta. Matkan ajan kaikki ne joita en tuntenut katsoi minua kuin muukalaista. Sitten kun kaverini ja minä astuimme ulos repeämme melkoiseen röhönauruun.

Menkat vedessä – Moka #589

Olin koulun kanssa uimassa minulla ei ollut vielä alkanut kuukautset, joten niistä ei ollut pelkoa. Mutta juuri kun pääsin altaaseen näin kuinka ympärilläni oli punainen lammikko. Juoksin heti altaasta pois, puin vaatteet ja juoksin kotiin. Että nolotti.

Noloiluu maauimalassa! – Moka #588

Mä ja mun kaveri oltiin maauimalassa. Aina kun mun kaveri sukelsi ja tuli pintaan, siltä valahti bikinien alaosa alas. Kun se hyppäs kolmosesta, sen bikinien yläosan solmut aukes. Kyllä sitä varmaan nolotti, kun yhtäkkii bikinit lähtee melkein kokonaa päältä!

moka – Moka #587

kerran 6 luokalla olin kirjotellu matikan tunnilla yhden aukeaman täyteen rivouksia ja sit ku seuraava ryhmatunti alko (meidän luokka jaettu a ja b ryhmään) menin enkun tunnille niin kun tulin tunnilta pois opettaja oli ollu ottamassa mun kirjasta yhtä sivua kopioimassa ja huomas ne rivoukset niin siitä suoraan reksin kansliaan 😀

potukmoka – Moka #586

Olin 12v kun tää tapahtu. Oltiin levillä laskettelulomalla perheen kanssa. Olin kävelyllä kaupungilla ja sitte näin jonkun pojan jolla oli samanlainen takki ja housut kuin isoveljelläni. Noh, viisaana juoksin häntä kohti ja potkasin pyllyyn ja huusin samalla ”homo terve”. Sitten se käänty, mutta oho se ei ollukkaan isoveljeni. Pyysin anteeks ja juoksin pois niin nopeesti kuin pystyn. Hävetti pikkasen 😀

Eskari – Moka #585

Eli olin sillo eskaris ku tää tapahtu eli oltii kaverinkaa sellassees kiipeily telinees tai sellasses sit mun kaveri sano et et uskalla mennä tonne roikkuu.. 😀 Sit mä tietenki menin sinne roikkuu ja ku en päässy pois sielt tai uskaltanu hyppää alas nii aloin itkee ja huutaa apuaa sit se opettaja tai se nii tuli vaa nostaa mut alas sielt ja kaikki jotka oli siel nii nauro ei että et nolotti ja nolottaa vielki :DD siit on kyl jo 6 vuot 😀

Sekoilua kassalla… – Moka #584

Olin kaverini kanssa kaupassa ja menin hänen peräänsä kassa-jonossa. Kun oli minun vuoroni maksaa ostokseni, kaverini sulloi vaihtorahojaan lompakkoonsa ja silloin häneltä lähti ne setelit leijailemaan ympäriinsä. Katsoin keskittyneesti hänen rahan metsästys-operaatiotaan ja repesin ihan täydellisesti. Silloin samaan aikaan kassa-neiti sanoi ostosteni hinnan mutta en tajunnut/kuullut mitä hän sanoi joten tyrkkäsin vain tyhmänä hänen käteensä vitosen setelin enempiä ajattelematta ja nauruani pidätellessä. Lähdin nopeasti pois kassalta, mutta silloin kassa-neiti huudahti et: ”Hei, sulta jäi vaihtorahat!”. Menin sitten nolona vielä hakemaan niitä vaihtorahoja ja olihan siihen ehtinyt jo vähän jonoakin muodostumaan, ja tiesin että kaikki katsoivat ”aika” oudosti minua. Lähdin tooosi nopeeta pois kaupasta…
Että hävetti ja nauratti ja hävettää ja naurattaa vieläki! :DD

Luokkakuva – Moka #583

Muistaakseni tämä oli 7/8.luokan aikoihin, kun olin yläasteella. Meillä oli koulukuvaus (luokkakuva) ja sinä päivänä kävi kyllä aika nolosti: itselläni oli farkut, lyhyt t-paita sun muuta päällä. Takanani oleva pitkä tyttö näki kuinka farkkuni hieman roikkuivat, lopulta hän veti bokserit farkuistani ylös ja luokkakuvassa näkyivät kivasti mustat calvin kleinin bokserit.

Nolotti kyllä vähän kun näin luokkakuvan.

uimahallissa – Moka #582

Olin kaverini kanssa uimahallissa uimassa sitten siellä oli vesijumppa se vesijumpan musiikki oli meidän molempien lemppari nii ruvettii tanssii siellä. Sit ku se musiikki loppu nii huomasin et siel oli mun poikkis arvatkaa nolottiko? juoksin pää kolmantena jalkana saunaan (onneks en kaatunu) sit ku olin menossa takasin uimaan nii poikkis tuli siihen eteen ja sano ”hienosti tanssittu” se oli noloo

väärä auto – Moka #581

Olin tulossa tanssista ja odottelin siinä äitiä (olin sillo 7.v) sitten ajo sellanen äidin auton näköinen auto siihen parkkipaikalle ja mä tyhmä sit luulin et se oli äiti. Sitte juoksin sinne autolle päin ja avasin oven sitte vasta huomasinki et se oli jonku muun auto juoksin ihan nolona pois siitä ja sit ku kerroin äitille nii se vaan nauro vartin siinä

« Vanhemmat kohteet Uudemmat kohteet »