Arkisto kuukaudelta maaliskuu 2014

Hyi helvetti!!

Mun isovanhempien mökillä minä ja mun broidi tykättiin pelata peliä nimeltä ”hakuja”. jossa veli löi palloa mailalla ja minä hain.

Eräs kerta sitte kaaduin selälleni ja päätin nousta ylös tekemällä takaperin kuperkeikan ja lipsahdinki pää edellä paskaojaan.

Vuodet on kulunu ja vieläki kuulen siit veljiltäni!

Ilmavaivat nolostuttaa

Olin tavannut aivan ihanan ihmisen(alunperin ulkomaalaisen, miespuolisen ja mahdollisen ihastuksen) netissä toisella paikkakunnalla täältä. Olimme jutelleet päivittäin puoli vuotta, kunnes kutsuin tän ihmisen katsomaan kaupunkia ja mua, majoituksen lupasin omaan kotiini. Tosin pieni yksiö kun oli, päätimme nukkua samassa sängyssä. Oltiin siinä sitten oltu aikaisemmin illalla, hyvällä meinigillä juhlimassa kaverini luona, muutaman oluen(tummaa olutta joka väsyttää) siinä otin ja sitten lähdettiin illan päätteksi kotiini yöpymään.
Yöllä heräsin siihen kun pieraisin valtavan pierun ystäväni nenään. Ääni oli niin korviahuumaavan kova että sekä minä itse, että ystäväni heräsi. Olin kylläkin kääntyneenä herännyt ja tajunnut tilanteen ja havahtunut kauheaan hajuun, mutta esitin etten ollut herännyt koska olin niin naama punaisena siinä vieressä.

Kaverini kirosi jotain omalla äidinkielellään, mistä en kylläkään saanut selvää, mutta kuulosti hyvin vakavalta.
Häpeissäni en pystynyt nukkumaan pariin tuntiin vaan odotin liikkumatta että kaverini nukahtaa ensin… aamulla ei puhuttu enää mitään, mutta tiesin että hän tiesi, esitin tyhmää, mutta vähän vaisu aamupalalla olin, eikä ihme 😀