Tagin seksi arkisto

Nettideittailua

Innostuin eräänä tylsänä keskiviikkoiltana etsimään seksiseuraa yhdeltä deittisivulta. Löysinkin sivulta erään 43-vuotiaan naisen ilmoituksen. Ilmoitus vaikutti lupaavalta, joten päätin ottaa yhteyttä.

Sainkin häneltä vastauksen sähköpostiini perjantaina. Hän halusi ensin tutustua minuun hieman paremmin, joten viestittelimme ensin muutaman päivän, puhuen ihan niitä näitä. Kun tätä oli jatkunut hetken aikaa, viestit alkoivat muuttumaan entistä eroottisemmiksi ja puhuimme siitä, mitä kaikkea voitaisiin tehdä, jos ja kun sitten tavataan.

Sitten tulikin seuraavan viikon torstai-ilta, jolloin sain häneltä viestin, että tavattaisiinko perjantaina. Minä vastasin, että ”se olisi mukavaa” ja että ”nyt on varmaan sopiva aika kysyä, että saanko nähdä kuvan susta? Minäkin voin sitten lähettää kuvan itsestäni”

Ei mennyt kauaa, kun sain häneltä jälleen vastauksen, tällä kertaa mukana oli kuva. Avasin kuvan, ja V*TTU!…… Siinähän oli äidin nuorin sisko, eli minun oma TÄTINI!

Täytyy myöntää, että hetken aikaa mietin, että mitä tapahtuisi jos kertoisin suoraan, että täällä on sun siskonpoikasi. Mutta päädyinkin tylysti sanomaan, että et oo ihan mun tyyppiäni.

Nykyään minua lähinnä ärsyttää tieto, että aviossa oleva tätini pettää miestään.